Taideyhdistys Harha ystävineen järjesti 29.10.-30.11.2011 Taidetta 24h tapahtuman, jossa minun oli ilo olla organisoimassa ja johon minun oli suuri ilo olla osallistumassa. Tapahtuman idea on se, että taiteilijat, joita tänä vuonna oli 15, asettuvat vuorokaudeksi samaan tilaan luomaan taidetta. Osalla taiteilijoista oli jokin alustava idea sille, mitä aikoo vuorokauden aikana tehdä, ja toisilla osallistujista oli idea lähteä luomaan niin sanotusti puhtaalta pöydältä. Tapahtuma alkoi lauantaina kuudelta kansanperinteestä ammentavan Hippa-festivaalin konserttien yhteisosuudella, joka toimi taiteilijoille erinomaisena inspiraationlähteenä alkavalle luomistyölle. Tunnelmat salissa vaihtelivat tuntien edetessä hartaasta luomisesta herpaantuneeseen kikattamiseen. Kuuden aikaan sunnuntaina teokset olivat valmiina odottamaan näyttelynrakennus-urakkaa maanantaina. Avajaiset olivat upeat ja vieraita oli paljon.

Taidetta 24h näyttely on esillä Taidekeskus Ahjossa 2.11.–23.11.2011. Galleria on avoinna ti-pe klo 12–18 ja la–su 12–15.
Mukana olleet taiteilijat:Tero Hirvonen, Tuomas Antila, Juha Kettunen, Antti H. Raatikainen, Hanna Niemiaho, Riikka Mattinen, Suvi Lyhykäinen, Niina Mantsinen, Katja Pirinen, Hanna Järvenpää, Ville ”Färsaaret” Silvennoinen, Mira Kontkanen, Ville Lehvonen, Ritva-Liisa Virtanen ja Lauri Merisaari.

Taidetta 24h Näyttely on esillä Taidekeskus Ahjossa 2.11.–23.11.2011. Galleria on avoinna ti-pe klo 12–18 ja la–su 12–15.

   

Nyt ja tulevaa

3.12.–30.12. 2011
Painajainen, Taideyhdistys Harhan yhteisnäyttely, Galleria Harha, Kauppakatu 44, Joensuu
28.6.–18.7. 2012
Yksityisnäyttely, Taidekeskus Ahjo, Kirkkokatu 23 Joensuu
26.10.–18.11. 2012
Yksityisnäyttely, Galleria Broms, Raatimiehenkatu 2 A, Helsinki.

Historiaa

2.11.–23.11. 2011
Taidetta 24h, yhteisnäyttely Taidekeskus Ahjossa Joensuussa, Kirkkokatu 23.
1.9. – 3.11. 2011
Rajatekijät: Kimpassa -näyttely, Kurikan Wanha Asema.
18.6. – 28.8. 2011
ARS Kärsämäki, Taidetalo Nahkuri, Kärsämäki.
Kartta ja linkki
14.7. - 17.7. 2011
Rajatekijät: Kimpassa -näyttely uusilla teoksilla. Kaskisten musiikkikesä.
1.2. – 28.2. 2011
Maalausnäyttely. Ravintola Wanha Jokela, Torikatu 26, 80100 JOENSUU

Sijainti kartalla

Yhteystiedot

Suvantokatu 2, 80100 JOENSUU, FINLAND
http://anttiraatikainen.com
kuvataiteilija (@) anttiraatikainen.com
+358 (0) 445 761 760

Seuraa tapahtumien kulkua

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi

Uutiskirje ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Ensimmäisten 200 verkkosivuilla uutiskirjeen tilanneiden kesken arvotaan 500€ lahjakortti.

Nimi (pakollinen)

Sähköposti (pakollinen)